tiistai 25. toukokuuta 2010

Johan naurattaa

Skippasin Weekdayn ja Monkin avajaiset, kun tajusin että kaikkihan sinne on kutsuttu. Itsekin kuulun siihen "kuka tahansa" -porukkaan, joka löysi kutsun Facebookin kautta. Ja sielläpähän jonnottivat tuhansien muiden joukossa. No ei se mitään – kävin sitten seuraavana päivänä avajaisista.

Weekday oli jees, vaikka porukkaa oli paljon ja vähintään siihen nähden myymälän esillepano ja kalusteiden asettelu ei ollut ehkä ihan onnistuneimpia. Pöytien viistoihin jalkoihin on aika helkkarin helppo kompastua. Pari paitaa kuitenkin tarttui mukaan (toinen niistä on tämä).

Jatkoin Monkiin, joka oli suuri pettymys. Olen sen verran vähän kolunnut Ruotsissa, etten ole ikinä Monkin liikkeessä aikaisemmin käynyt. Mielestäni myymälä oli karsea, eikä pelkästään siksi, että innokkaat asiakkaat olivat sekoittaneet liikkeen täysin, vaan kaikin puolin muutenkin täysin eri maailmasta kuin oli odottanut. Ei vastaa meikäläisen makua. Toisin kuin monkin nettisivut antoivat odottaa, myymälä oli räikeä, neonvärein pilattu sekamelska. Lisäksi tuotteiden laatu ja ulkonäkö tuottivat pettymyksen. Harmi.

Ihan naurattaa aikaisempi hehkutukseni aiheesta.

Ei kommentteja: